Mielipidekirjoitus: Hoivaa ei saa maksattaa kahteen kertaan
Julkisen sektorin haastavaan tilanteeseen ei ole helppoja ratkaisuja, mutta ratkaisu ei ole ikääntyneen omaisuuden ryövääminen.
Mielipidekirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 29.8.2026: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000012237578.html
VIHREIDEN kansanedustaja Atte Harjanne ja kaupunginvaltuutettu Suvi Pulkkinen ehdottavat (HS 27.8.), että ympärivuorokautisen hoivan kustannuksia voitaisiin jälkikäteen periä kuolinpesästä. Ehdotusta perustellaan sukupolvien välisellä oikeudenmukaisuudella.
Ehdotuksessa on unohdettu muutama merkittävä näkökohta. Ensinnäkin ympärivuorokautisen hoivan asiakasmaksut perustuvat asiakkaan verojen jälkeisiin kokonaistuloihin (esimerkiksi eläke, osinko-, vuokratulot). Tulot korreloituvat lähtökohtaisesti varallisuuteen. Hoivamaksu on korkeintaan 85 prosenttia asiakkaan kaikista nettotuloista. Tähänkin on tulossa korotus. Jatkossa asiakasmaksu voi olla jopa 87,5 prosenttia kaikista nettotuloista. Pariskuntien kohdalla on onneksi käytössä maksuhuojennus.
Toiseksi, Suomessa on käytössä perintövero, joka on omaisuusvero. Perintöveroasteessa on huomioitu perijän suhde vainajaan ja vainajan omaisuus. Viime vuonna perintö- ja lahjaveroa kertyi reilut miljardi euroa. Oletettavasti perintö- ja lahjaveron tuotto kasvaa tulevaisuudessa.
Kolmanneksi, vainajan jälkeensä jättämä maallinen omaisuus siirtyy usein nuoremmille sukupolville. Osalle perintö on merkittävä käyttövarallisuutta kasvattava tekijä, josta yhteiskuntakin hyötyy. Eikä pidä unohtaa sitä, että usein läheisen hoiva on jo pidempään ollut lähiomaisten vastuulla ennen kuin tämä on päässyt ympärivuorokautisen hoivan piiriin.
Ikääntyneet osallistuvat palveluidensa kustantamiseen resurssiensa mukaan. Esimerkiksi terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa kansainvälisesti korkeat. Tuloon perustuvat hoivamaksut pitävät huolta siitä, ettei useimmalle juurikaan jää omaisuutta jaettavaksi.
Julkisen sektorin haastavaan tilanteeseen ei ole helppoja ratkaisuja, mutta ratkaisu ei ole ikääntyneen omaisuuden ryövääminen yhteiskunnan pyörien pyörittämiseksi edes vaalien lähestyessä.
Maarit Kuikka
toiminnanjohtaja
Timo Vuori
edunvalvonnan suunnittelija
Kansallinen senioriliitto ry